perjantai 28. elokuuta 2009

Samael Aun Weor - Televisiohaastattelu #1, 1/3

"Gnosis pyrkii uudistamaan ihmisolennon ilman minkäänlaisia erotteluja. Se pyrkii synnyttämään korkeamman ihmisen psyykkis-mentaalisella, psykologisella ja henkisellä tasolla."


Tämän ohjelman on järjestänyt ja tuottanut Kansainvälinen Gnostinen Liike, tieteellinen ja kulttuurillinen järjestö Hengen palveluksessa.

Kysymme itseltämme saman tien, mitä on Gnosis?

Gnosis on esille tuotua tietoa, joka ylittää kaikki rationaaliset ja systemaattiset rajoitukset. Gnostinen tieto pyrkii todellisuuteen ja välttää puhtaasti sananmukaista tulkintaa.

Lisäksi Gnosis pyrkii poistamaan maailmasta kykenemättömyyden kohota [korkeammille olemisen tai sivistyksen tasoille] laajassa mittakaavassa. Gnostinen tieto on myös yhtenäistä ja synteettistä. Se on tietämättömyyden vastakohta.

Lopuksi mainitsemme vielä, että Gnosis pyrkii uudistamaan ihmisolennon ilman minkäänlaisia erotteluja. Se pyrkii synnyttämään korkeamman ihmisen psyykkis-mentaalisella, psykologisella ja henkisellä tasolla.

TIEDE

...Luminic on toistuvasti todistettu hämmästyttävä ilmiö, jossa pystytään saamaan aikaan valokuva ilman tärkeää elementtiä, valoa. Henkilö asetetaan täydelliseen pimeyteen ja keskittyy [johonkin asiaan] ollen samalla ruumiillisessa kosketuksessa herkkään ja koskemattomaan filmiin. Filmi kehitetään sitten pimiössä, ja tällä tavoin saadaan valokuva ajatuksista.

Psyykkinen säteily tai ajattelu tuottaa näkymätöntä valoa. Fernando, mikä on Gnosiksen näkemys tämänkaltaisesta ilmiöstä?

Kysymyksesi tiimoilta kerron sinulle, että joidenkin ihmisten mielestä kyseessä on mieli. Mieli ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin loistava väline, jossa kuvat synnytetään, ei se, jossa ne saavat alkunsa. Television tavoin mieli on vain väline, jossa näemme kuvat, ei itse televisioasema, saatika itse kuvien vaikutin.

Gnostinen tiede painottaa, että se on "minä", ego, joka saa alkunsa tiedostamattomuudesta ja kivusta, toisin sanoen se, joka luo pimeyttä psyykeemme ja josta ihmisen on vapauduttava.

FILOSOFIA

"Totuus on se, mikä on tuntematonta hetkestä hetkeen. Se on radikaali."

Meillä on tänään paikalla nykyaikanen tiedemies ja filosofi Samael Aun Weor. Haluamme hyödyntää läsnäoloanne ja kysyä kysymyksiä maailmanlaajuista kiinnostusta herättävistä aiheista.

Tohtori Samael Aun Weor, kertoisitteko meille: mitä on entropia?

Samael Aun Weor: Varmasti. Entropia on sekasortoinen taantumisprosessi. Entropia kiistämättä kuuluu psykologisiin ominaispiirteisiimme silloin, kun emme työskentele itsemme kanssa, kun emme pyri radikaaliin muutokseen, kun tyydymme olemaan sellaisia kuin olemme.

Näinä aikoina kaikki etenee laskusuuntaisella, sekasortoisella, taantumuksellisella tavalla. Entropian toiminnan tavoitteena on kaiken tasauttaminen. Näin ollen voimme todeta, että pitkän taantumisprosessin jälkeen tulee kuolema. Ei siis ole outoa, että kaikki lopulta tasautuu.

Kun sijoitamme astian, jossa on kuumaa vettä, toisen viereen, jossa on kylmää vettä, syntyvä epäjärjestys aiheuttaa ilmiselvästi taantumista ja heikentymistä molemmissa astioissa. Jonkin ajan kuluttua molemmat ovat tasautuneet täysin.

Samalla tavoin sanomme, että ellemme työskentele itsemme kanssa, ellemme pyri radikaaliin muodonmuutokseen kaikkien psykologisten ominaispiirteidemme suhteen, tämän Maa-planeetan asukkaat tulevat lopulta tasautumaan. Me tulemme olemaan itse kuolema. Ja se olisi surullista.

Kys: Tohtori, onko siis niin, että 1900-luvun ihmisen on omaksuttava elämässään uhrauksen filosofia voidakseen elää miellyttävästi?

Samael Aun Weor: Ilmiselvästi. Sillä ilman "uhrausta" ei voi olla muutostakaan. Meidän tulee uhrata itsemme, mikäli haluamme muuttua. Juuri näinä hetkinä koko Maapallomme marssii Entropian Lain mukaan. Tämä on kiistatonta, ilmeistä. On selvää, että vaaditaan suurta uhrausta, sillä tavoin tämä Maapallo pystyy muuttumaan; ja tuo uhraus tulee olemaan suuri katastrofi.

Uhraus on sinänsä mahtava asia. Esimerkiksi: polttoaine, voisimme sanoa, uhrataan veturissa ajovoiman kertoimena ja moottorin vauhtina. Uhrauksessa alhaisempi voima muuntuu korkeammaksi voimaksi. Ellemme uhraa eläimellisiä halujamme, karkeita intohimojamme, vihaamme, egoismiamme, väkivaltaamme, emme kykene muuttumaan. Uhrauksessa voi siis nähdä muodonmuutoksen ilmiön. Uhrauksen kautta meidän on mahdollista vapauttaa itsemme täydellisesti entropian laista. Ilman uhrausta meidän täytyisi kulkea alaspäin suuntautuvaa, taantuvaa polkua, rappeutumisen tietä. Ja tämä on ilmiselvää.

On tullut aika, jolloin meidän täytyy ymmärtää se suuruus, joka sisältyy uhraukseen. Tämä on ilmeistä.

Kys: Nyt kun siirrymme puhumaan katastrofeista, profetioista ja muista erikoisista aiheista, jotka täyttävät ihmiset pelolla, voisitteko kertoa meille jotain Miguel Nostradamuksesta, Tri. Samael Aun Weor?

Samael Aun Weor - Televisiohaastattelu #1, osa 2/3

"Oma havaintoni ja ymmärrykseni asioista kertoo, että me elämme lopun aikoja. Ihmiset uskovat, että lopun ajat tulevat saapumaan muutaman tuhannen vuoden päästä, mutta he ovat väärässä."


Kys: Kun nyt siirrymme puhumaan katastrofeista, profetioista ja muista erikoisista aiheista, jotka täyttävät ihmiset pelolla, voisitteko kertoa meille jotain Miguel Nostradamuksesta, Tri. Samael Aun Weor?

Samael Aun Weor: Ilomielin. Miguel de Nostradamushan oli suuri lääkäri-astrologi keskiajalta. Hän oli opiskellut egyptiläistä viisautta. Sanotaan, että hän vietti kaikki yönsä katsellen huolellisesti ja silmiään räpyttämättä kupariastiassa olevaan veteen. Jotkut sanovat, että tässä läpinäkyvässä vedessä hän kykeni näkemään täydellä ja tarkalla selkeydellä tulevaisuuden tapahtumat.

Miguel de Nostradamus oli suuri selvännäkijä. Kukaan ei voi kiistää tätä. Tähän päivään saakka kaikki Miguel Nostradamuksen profetiat ovat toteutuneet matemaattisella tarkkuudella. Hän ennusti myös toisen maailmansodan. Hän antoi jopa Hitlerin nimen yhtä virheellistä kirjainta lukuunottamatta. Luulenpa, että virhe oli "kääntäjien" taholla.

Ja ilman epäilystä hirveä tulevaisuuden profetia tulee toteutumaan, se, joka liittyy kuuluisaan vuoteen 1999. Hän myös ennusti kolmannen maailmansodan ja monia muita poikkeuksellisia tapahtumia.

Oman havaintoni ja ymmärrykseni asioista kertoo, että me elämme lopun aikoja. Ihmiset uskovat, että lopun ajat tulevat saapumaan muutaman tuhannen vuoden päästä, mutta he ovat väärässä.

Kys: Tohtori, nyt kun mainitset kolmannen maailmansodan, modernit tiedemiehet puhuvat siitä paljon. Onko totta, että tulee olemaan hirveä kolmas maailmansota?

Samael Aun Weor: Se on kiistatonta! Miguel Nostradamus ennusti ensimmäisen ja toisen ja myös kolmannen. Menneisyyden suuret viisaat olivat jo ennustaneet kolme maailmasotaa tälle vuosisadalle. Luulen, että pahin on vielä tulossa: kolmas. Se tulee olemaan hirvittävä atomistinen joukkomurha. Kauhistuttava. Maailman tärkeät kaupungit tulevat katoamaan ydinräjähdyksissä. Pahinta tässä asiassa tulee olemaan radioaktiivinen saastuminen. Kolmannen maailmansodan myötä ilmakehä tulee saastumaan kauhistuttavalla tavalla. Radioaktiivisuus tulee leviämään ilmaan, vesiin ja itse asiassa kaikkeen, mitä on olemassa. Sateet esimerkiksi tulevat olemaan radioaktiivisia. Viljasadot tullaan menettämään. Ja ne tullaan menettämään yksinkertaisesti siitä syystä, että kukaan ei kykene käyttämään niitä; siinä kaikki. Se, että on syötävä radioaktiivisuuden saastuttamaa ruokaa, on hyvin vakava asia! Ja sillä tavoin asia tulee kuitenkin olemaan.

Ei ole epäilystäkään, etteikö kolmas maailmansota olisi ovella. Toisaalta meillä on tässä ajassa nälkää, lohduttomuutta, kauhistuttavaa janoa. Arvomaailmat ovat kriisissä jne. Kaikki tämä tuo meitä vähä vähältä lähemmäs kohti kolmatta maailmansotaa.

Kiistämättä jokaisella meillä on sisällämme kaikki ne tekijät, jotka aiheuttava sotaa: itsekkyys, viha jne. jne. jne.

Kys: Voisitko kertoa meille, tri. Samael Aun Weor, kuinka noiden maailmanlaajuisen konfliktin hetkinä, tulevatko... nyt kun on niin paljon puhetta maan ulkopuolisista olennoista... tulevatko he puuttumaan asiaan meidän hyväksemme... tai päinvastoin, tulevatko he antamaan panoksensa meidän tuhoutumisemme eteen?

Samael Aun Weor: No, ihmisillä on niin monia käsityksiä tästä maan ulkopuolisten olentojen asiasta, että on parasta analysoida tätä ainakin hiukan.

Totuuden nimessä sanomme, että maan ulkopuolisia olentoja on olemassa, huolimatta siitä, että epäuskoisilla on epäilyksensä. Tämä avaruusolentoja koskeva asia on havainnollistettu täysin. Omalta osaltani minun täytyy kertoa teille, että olen vahvistanut maan ulkopuolisten olentojen olemassaolon! Olin nimittäin liittovaltion alueella, leijonien aavikolla, henkilökohtaisesti tekemisissä galaksienvälisten matkaajien aluksen kanssa. En ole koskaan kertonut ihmisille näistä asioista, sillä en näe syytä kertoa tätä tarinaa kaiken aikaa. Haluan kuitenkin kertoa teille painokkaasti, että he haluavat auttaa meitä. Ei ole outoa, että heidän täytyy puuttua asiaan silloin, kun lankeamme suureen atomistiseen joukkotuhoon.

He ovat aina auttaneet ihmiskuntaa. He risteilevät kaikkialla avaruudessa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun he käyvät meillä! He ovat aina käyneet meillä, ja he tulevat aina käymään meillä! Epäilemättä he eivät voi hylätä meitä. Heidän täytyy puuttua asiaan auttaakseen meitä!

He ovat ihmisiä sanan täydessä merkityksessä! Mutta todellisia ihmisiä. Asetan tietyn painotuksen tähän lausuntoon, sillä sattumoisin me Maapallon asukkaat olemme päinvastoin älyllisiä eläimiä! Ja siinä kaikki!

Kys: Tohtori, puhutaan paljon planeetta Hercolubuksesta, tai Punaisesta planeetasta, joksi tiedemiehet ovat sen nimenneet. Onko totta, että tämä planeetta tulee törmäämään Maahan?

Samael Aun Weor: Se mitä sanot on jo asianmukaisesti todistettu maailman havaintoasemilla. Haluan kuitenkin selventää, että tämä törmäys tulee olemaan sähkömagneettista laatua. Se ei ole massojen fyysinen yhteentörmäys. On selvää, että mikäli planeetta Hercolubus kulkee liian läheltä Maaplaneettaamme, se tulee saamaan aikaan katastrofin. Hercolubus vain sattuu olemaan jättiläismäinen maailma! Voisimme sanoa sen olevan useita kertoja suurempi kuin Jupiter, aurinkokuntamme titaani. Ja kulkiessaan niin läheltä meidän maailmaamme, sen täytyy saada aikaan Maan akselien kumoutuminen. Joten meret tulevat silloin seisomaan eri paikassa ja nykyiset maat tulevat uppoutumaan meren pohjaan.

Kuitenkin, ennen kuin tämä Maan akselien kumoutumisen katastrofi saapuu, tuli tulee aktivoitumaan. Kiistatta Hercolubuksen lähestyessä planeettamme sisällä oleva nestemäinen tuli, tulee pomppaamaan pinnalle. Silloin kaikkialla tullaan näkemään purkautuvia tulivuoria, ja niiden mukana vahvoja maanjäristyksiä. Ja kaikki maailman suuret kaupungit tulevat kaatumaan. New York, Pariisi, Lontoo, Buenos Aires ja jopa rakastettu liittovaltion alueemme Meksikossa - mikään ei tule säästymään verilöylyltä.

Ne, jotka eivät usko, saavat olla uskomatta. Tosiasiat ovat tosiasioita, ja kun olemme kasvotusten tosiasioiden kanssa, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antautua. Joten Hercolubus on tulossa. Se on maailman tähtitornien näkökentässä. On jo olemassa tähtikarttoja, joista näkyy Hercolubuksen kiertorata! Se kuuluu Tilo-nimiseen aurinkokuntaan ja on ilmeistä, että sen täytyy tulla hyvin lähelle meitä. Tuo maailma on äärimmäisen jättiläismäinen ja sen täytyy aiheuttaa hirveitä mullistuksia Maapallollamme. Joten tällä tavoin Hercolubus tulee aiheuttamaan tulen ja veden välisen kaksintaistelun maailmamme sisällä; ja kaikki, mitä on olemassa tänä päivänä lakkaa pian olemasta olemassa.

Ihmiset eivät siis usko? He siis nauravat? Mitä sillä on väliä tieteelle ja mitä sillä on väliä meille? On kirjoitettu, että se, joka nauraa asialle, jota hän ei tunne, on lähellä tulla idiootiksi. Tämä on puistattava lausunto.

Totuuden nimessä minun on siis kerrottava teille, että Hercolubus on lähellä.

Samael Aun Weor - Televisiohaastattelu #1, 3/3

"Hercolubus tulee nyt, täsmälleen Arjalaisen rodun lopussa, laittamaan lopun tälle rappeutuneelle ja turmeltuneelle sivilisaatiolle."


Samael Aun Weor: ...Totuuden nimessä minun on siis kerrottava teille, että Hercolubus on lähellä.

Kys: Kertoisitko meille, tohtori Samael Aun Weor, todella mielenkiintoisten lausuntojesi pohjalta, mistä vuoden 1999 maailmanlaajuinen katastrofi tulee koostumaan?

Samael Aun Weor: On erittäin hyödyllistä tarkastella tätä kysymystä. Epäilemättä, kuten sanoo Miguel Nostradamus, kuuluisa astrologi, Hercolubuksen lähetessä tulee näyttämään siltä, kuin taivaalla olisi kaksi aurinkoa. Ja tämä tulee hätkähdyttämään ihmisjoukkoja. Hercolubuksen ollessa lähellä ihmisistä tulee ylettömän hermostuneita.
Ilmiselvästi kyseisen maailman sähkömagneettiset aallot ovat voimakkaita. Tämän tapahtuessa kolmas maailmansota on jo päättynyt. Niinpä Maaplaneettamme tulee olemaan vahvasti ladattuna radioaktiivisuudella.

Miguel Nostradamus sanoo, että Hercolubuksen saapuessa kaikki, mitä on olemassa tänä päivänä, tulee lakkaamaan olemasta olemassa. Hän myös lausuu selkeästi, että kyseisen ajan tähtitieteilijät, kykenemättöminä ymmärtämään tämän taivaallisen liikkeen syvällistä merkitystä, tulevat suunnittelemaan tulevaisuutta. Heillä tulee olemaan kauniita harhaanjohtavia viisasteluja. Maapallon viisasten miesten hämmentämillä ihmisillä ei tule olemaan minkäänlaista mahdollisuutta puolustautua.

Joka kerta kun Hercolubus on tullut Maapallon luo, on tapahtunut katastrofi. Se tuli lemurialaisen rodun lopussa, jolloin tuon mantereen tulet alkoivat purkautua. Tiedätte jo, että Lemuria upposi 10 000 vuotta kestäneiden maanjäristysten ansiosta.

Se tuli Atlantiksen ajanjakson lopussa. Ja tiedämme jo, että Atlantiksen asukkaat kuolivat veden nieleminä, kuten kertomus Nooan tulvasta kertoo, kuten kaikki uskonnolliset historiankirjoitukset kaikkina aikoina ja kaikilta ajanjaksoilta, mainitsevat.

Ja kun se tulee nyt, täsmälleen Arjalaisen rodun lopussa, laittaakseen lopun tälle rappeutuneelle ja turmeltuneelle sivilisaatiolle. Ihmiskunta on nyt riittävän kypsä vastaanottaakseen viimeisen rangaistuksen. Tämä on se karu todellisuus, joka löytyy Nostradamuksen loistavista profetioista, juuri niin kuin ne on kirjoitettu hänen tunnetussa kirjassaan nimeltä "Las Centurias" (Vuosisadat). Ne, jotka kuulevat meitä, olkaa niin ystävällisiä ja tutkikaa tätä teosta. Tulette löytämään sieltä vahvistuksen lausunnoilleni. Perustavanlaatuisena pohjana suurelle katastrofille tulee siis olemaan Hercolubuksen saapuminen.

Näillä hetkillä astronomeilla on se kaukoputkiensa näkökentässä. Ja kaikilla maailman tarkkailuasemilla katastrofi on jo piirretty. Se on piirretty erinäisiin kosmisiin karttoihin. Se, että tämä asia ei nykypäivinä saa paljon julkisuutta, johtuu halusta välttää kollektiivista psykoosia.

Kys: Mitä tulee näihin tiedemiehen ja maailmanlaajuisen Gnostisen Liikkeen johtajan mielenkiintoisiin puheisiin ja vastauksiin, meidän täytyy kiittää, Aida, koko teknistä henkilökuntaa, jotka ottivat osaa tämän erinomaisen ohjelman tekemiseen.

Samael Aun Weor - Televisiohaastattelu #2, osa 1 ja 2


- Aida, viime maanantain lähetyksessämme selitimme lyhyesti Gnosiksen olennaista luonnetta. Ja tänään tahtoisin, että selittäisit katsojillemme lisää.

- Kyllä, tottakai, Fernando. Gnosis on tietoa, joka käsittelee ihmisolennon ongelmia. Se on nyt läsnä koko ihmiskunnan nykypäivänä kärsimien tunnekriisien yhteydessä

Gnostiset tutkimukset kattavat kaikki tietämyksen tasot ja kaikki elämän rutiinit. Tämän lisäksi niiden pyrkimyksenä on inhimillinen tasapaino kaikilla ihmistietämyksen alueilla löytämällä ja soveltamalla asianmukaisesti elämän ihmiselle tarjoamia tieteellisiä kaavoja, yhtenäistä viisautta itsemme tuntemiseksi niin että lakkaisimme olemasta ihmiskoneita.
Gnosis on tietoa, dynaaminen kieli, joka on joskus järkyttävä, mutta miellyttävä kokemus nykyihmiselle. Perimmiltään Gnosiksen lähestymistapa on hyvin moderni.

EGYPTILÄISET MUUMIOT

- Yleisön pyynnöstä ja hyödyntääksemme tohtori Samael Aun Weorin läsnäoloa, hän on jälleen ohjelmassamme, niin että voimme puhua monenkirjavista aiheista. Tällä kertaa kuitenkin jätämme syrjään suuren lopullisen tuhon aihepiirin, eikö vain, Aida?

- Todellakin, Fernando. Tällä kertaa meillä on sarja kysymyksiä arvoituksellisista egyptiläisistä muumioista. Tri. Samael, tiedetään, että on olemassa kahden tyyppisiä muumioita: eläviä muumioita ja kuolleita muumioita. Miten voimme erottaa nämä kaksi tyyppiä?

Samael Aun Weor: Todellakin, olemassa kahden tyyppisiä muumioita: eläviä ja kuolleita. Kuolleiden vieressä hautakammiossa on aina alabasterimalja, joka sisältää kuolleen ruumiin sisäelimet; näin ollen kuolleilla muumioilla ei ole sisällään sitä, mikä on alabasterimaljassa.

Kiistämättä egyptiläiset tunsivat tieteen, jota moderni ihminen ei osaa edes etäisesti otaksua. Eksoottisilla ja epätavallisilla välineillä egyptiläiset saivat fyysisen ruumiinsa horrostilaan. Jälkeenpäin nuo horroksessa olevat ruumiit sijoitettiin sarkofagien sisälle, jonka jälkeen he piilottivat ne tiettyihin paikkoihin. Nuo horroksessa olevat ruumiit pystyivät ylläpitämään elintoimintojaan näihin päiviin saakka. Ilmiselvästi niiden elintoiminnot ovat väliaikaisesti toimettomina, latentissa tilassa. Elävä muumiot ovat epäilemättä muinaisen tieteen ihme. Ja riippumatta siitä uskotteko sitä vai ette, totuus on, että tänä päivänä ja tässä ajassa on muinaisia Mestareita, jotka saivat elävät muumionsa poistumaan tuhatvuotisista hautakammioistaan. He elävät muumioidensa sisällä ihmiskunnan keskuudessa tällä nimenomaisella 1900-luvulla. Tämänkaltaiset kuolemattomat Mestarit suoraan sanottuna nauravat meidän niin mahtailevalle "modernille sivilisaatiollemme".

Kys: Voitteko kertoa meille, tohtori, onko Lobsang Rampan tapauksessa kyse atomistisesta vaihdoksesta elävän muumion ja Lobsang Rampan kehon kesken?

Samael Aun Weor: Varmasti, sillä tavalla se tapahtui. Tuesday Lobsang Rampa kuoli. Hänen fyysinen ruumiinsa kuitenkin muumioitiin. Kuitenkin, aivan kuten kirjailija itse sen kertoo, hän ruumiillistui omasta tahdostaan englantilaisen miehen fyysiseen kehoon. Tahdon sanoa, että sielu, henki tai miksi vain haluatte kutsuta sitä, inkarnoitui tämän engelsmannin fyysiseen kehoon. Jälkeenpäin, atomistisen vaihdoksen keinoin Tuesday Lobsang Rampa pukeutui jälleen tiibetiläiseen fyysiseen kehoonsa. Vaikkakin ilmiselvästi muuttuneella tavalla. Tuesday Lobsang Rampan antama kertomus on loistelias. Olemme joka tapauksessa ottaneet kyseisen kertomuksen hyvin vakavasti. Näin siinä siis tapahtui. Kiistämättä egyptiläiset muumiot ovat jotain samankaltaista, mutta paljon edistyksellisempiä.

Kys: Tohtori, voivatko arkeologien ja egyptologien egyptiläisissä pyramideissa tekemät kaivaukset vaarantaa muumioiden evoluution tai paremmin sanoen luonnollisen kehityksen?

Samael Aun Weor: Arkeologit tekevät monia pyhäinhäväistysrikoksia. Esimerkkinä meillä on Tutankhamonin muumion tapaus. 22 arkeologia, jotka uskalsivat häpäistä kyseisen haudan, kuolivat. Kerrottakoon nykykansalle, että muinaiset ihmiset olivat viisaampia. Joten he saavat turhaan yrittää pitää pilkkanaan menneisyyden viisaiden antamia varoituksia, jotka on kirjoitettu noiden pyhien hautakammioiden lyömättömiin seiniin. Oli miten oli, noiden hautakammioiden avaaminen on epäilemättä vaarallista.

Eläviä muumioita ei kuitenkaan voi löytää niin helposti, sillä niitä suojelevat eräät salaiset metodit, joita emme koskaan aio paljastaa. Modernit arkeologit voivat löytää kuolleita muumioita. Elävät muumiot on kuitenkin suljettu eräisiin paikkoihin ihmiskunnan tähden.




Kys: Egyptiläiset elivät Niilin rannoilla; ja on hyvin tunnettua, ettei tuon joen pitkää virtausta pitävillä mailla ole lainkaan kultaesiintymiä. Egyptiläisillä lienee ollut hallussaan suuri viisaus ja taito, joka salli heidän tehdä kultaa alemmista metalleista?

Samael Aun Weor: Varmasti egyptiläiset osasivat muuntaa alempia metalleja kullaksi. Myös esi-isämme täällä Meksikossa osasivat hieroa kultaa. Saman voimme sanoa Inkoista. On siis tosiasia, että muinaisina aikoina oli olemassa todellisia alkemisteja, jotka kykenivät muuntamaan lyijyn kullaksi.

Kulta itsessään on ilmiselvästi kallisarvoinen metalli, ei ainoastaan taloudellisesta näkökulmasta, vaan myös Hengen transsendenttien totuuksien valossa. Keskiajan alkemistit tunsivat myös metallien muuntamisen tieteen: Paracelsus, Nicholas Flamel, Raymond Lully ja monet muut saavuttivat lyijyn muuttumisen kullaksi. Tämä on jo todistettu.
Kys: Tohtori, jos egyptiläisillä oli kapasiteetti muuntaa lyijy kullaksi, mitä nykynainen voi tehdä saadakseen itselleen sellaisen voiman?

Samael Aun Weor: Kiistämättä naisella on samat oikeudet kuin miehellä, joten hän voi saavuttaa samat korkeudet. Tunnen naisalkemisteja, joka on saavuttaneet lyijyn muuntamisen kullaksi. On ilmeistä, että tätä varten naisen täytyy tutkia Hermeettistä tiedettä, Hermeettistä taitoa. Arabit toivat tuon tieteen Eurooppaan. Keskiajalla oli suurta kysyntää tälle tieteelle. Vakavat ihmiset omistautuivat Alkemian tutkimiselle. Muistakaamme abotti Trithemius, Paracelsuksen mestari, ja Cornelius Agrippa, toinen suuri alkemisti. Heidän ohellaan oli myös monia muita erittäin tunnettuja, kuten herra Louis de Estisac ja kuten hyvin kuuluisa Kreivi St. Germain.

Kys: Tohtori, miten on mahdollista, että nykytiede, joka on niin voimakas ja matkustaa kuuhun jne., ei ole saanut selville salaisuutta alempien metallien muuntamisesta kullaksi?

Samael Aun Weor: Nykytieteellä on loistokkaita keksintöjä, kuten televisio, radio jne. jne. jne. Se on kuitenkin jättänyt huomiotta muinaisten alkemistien tieteen. Tiedemiehet ovat aliarvioineet sen. Joten katson, että heidän virheensä on siinä. Nykytiedemiehille olisi hyödyllistä palata jälleen tutkimaan alkemiaa. Ilmiselvästi Hermeksen tiede kätkee sisäänsä tavattomia yllätyksiä. Se on epäilemättä arvokas, ei ainoastaan lyijyn kullaksi muuttamisessa vaan lisäksi kuuluisan ikuisen nuoruuden eliksiirin saavuttamisessa. Tällä hetkellä on tiedemiehiä, jotka keksivät seerumeita pitkittääkseen elämää. Kuitenkin noista seerumeista huolimatta kuuluisimmatkin ihmiset kuolevat "esimerkillisten tiedemiesten" ympäröiminä.

Kys: Tohtori, kerro meille lopuksi, mitä on transmutaatio?

Samael Aun Weor: Ilomielin vastaan, Aida, jotain transmutaatiosta. Transmutaatio on loistokas tiede, jonka keinoin meidän on mahdollista muuntaa yksi substanssi toiseksi. Jos  esimerkiksi muunnamme lyijyn kullaksi, näemme siinä transmutaatiotapahtuman. Voimme esimerkiksi muuntaa loistokkaita seksuaalivoimia tahdoksi, tietoisuudeksi, viisaudeksi, rakkaudeksi jne. Jo Sigmund Freud kiinnitti psykoanalyysissaan huomiota seksuaaliseen transmutaatioon. Samalla tavoin on mahdollista muuntaa yksi metalli toiseksi. Tiedemiehet pystyvät tekemään sen tänä päivänä atomitieteen keinoin. Kullan valmistaminen on heille kuitenkin näinä päivinä kallimpaa kuin luonnollisen kullan arvo. Keskiajan alkemistit kuitenkin pystyivät näihin päiviin saakka kadoksissa olleen salaisia tieteen keinoin muuntamaan lyijyn kullaksi.

Samael Aun Weor - Televisiohaastattelu #2, osat 3 ja 4



ALKEMIA

- Yli 700 vuotta sitten eli hyvin merkillinen mies, Raymond Lully, ei sen vähempää kuin hän, joka loi ajattelevan koneen, joka valmistettiin käyttämällä Gnostikkojen teoriaa kabbalistisista periaatteista, ja joka ei tosiasiassa eronnut juuri mitenkään modernista tietokoneesta.

Onko totta, tohtori, että Raymund Lull, 700 vuoden kuluttuakin - elää yhä, ja jos, niin kuinka hän on onnistunut siinä?

Samael Aun Weor: No, Raymond Lull tunsi metallitransmutaatiotieteet. Hän tapasi muuntaa lyijyä kullaksi. Hänellä oli myös hallussaan ikuisen nuoruuden eliksiiri. Ikävä kyllä, Raymond Lull kuoli ennen kuin hän kykeni käyttämään tuota eliksiiriä. Hänen aikalaisensa Nicolas Flamel kuitenkin kykeni käyttämään tuota ikuisen nuoruuden eliksiiriä. Hänen vaimonsa, Perrenelle saavutti tämän myös. Niinpä tämä pariskunta elää yhä Indostanissa. Ja he nauttivat täydellisestä terveydestä, kuten turkkilainen dervissi vastikään väitti, kuolematon dervissi.

On siis olemassa kuolemattomia ihmisiä. Nicolas Flamel oli yksi heistä. Raymond Lull, vaikka hän tunsi salaisuuden, ei saavuttanut sitä, sillä hän kuoli ennen kuin kykeni hyödyntämään salaisuuttaan.

Me Gnostikot säilömme tuota salaisuutta. Ja on ilmeistä, että opetamme sen niille, jotka osoittavat todellista rakkautta viisautta kohtaan. Nämä hakijat joutuvat kuitenkin ankariin opintoihin. Ja hirvittäviin testeihin.

Mitään ei anneta meille lahjana. Rahaa emme pyydä, mutta me vaadimme kandidaatilta oikeamielistä käytöstä. Kuka tahansa, joka todella haluaa saavuttaa kuolemattomuuden, voi siis saavuttaa sen. Mutta tämä edellyttää laajoja opintoja ja suunnatonta esoteerista itsekuria.

Kys: On täydellisesti tunnettua, että alkemistit kykenivät saavuttamaan ikuisen nuoruuden eliksiirin. Kreivi St. Germain on yksi alkemistisen viisauden suurimpia esilletuojia. On huhuttu, että hän myös kykeni saavuttamaan tämän suuresti tavoitellun eliksiirin ja että tämän tosiasian vuoksi hänen on ollut mahdollista elää meidän aikaamme saakka ja välttää oman aikansa samoin kuin nykyajan skeptisyyden ja fanaattisuuden ongelmat. Hän on ottanut identiteettjä kuten Willian Shakespeare ja muut, ilmentyäkseen ajan tuhoutumiseen [aikojen loppuun] saakka. Onko tämä totta? Mitä sanottavaa teillä on tämän asian tiimoilta?

Samael Aun Weor: Giovanni Papini kertoo kokemuksia Kreivi St. Germainista. Hän tapasi tämän Intiaan matkaavalla laivalla. Kreivillä ei ollut mitään vaikeuksia näyttää valtakirjojaan kirjoittajalle. Intian satamassa hän astui maahan ja ryhmä tiibetiläisiä vanhoja miehiä otti hänet vastaan. He veivät hänet Tiibettiin. Tämä tapahtui siellä vuonna 1939. Ilmiselvästi kreivi kävi Eurooppalaisen valtion avainhenkilöiden luona ennen toista maailmansotaa. Hän neuvoi heitä, hän suostutteli heitä olemaan lähtemättä mukaan sotaan. Kreivi elää yhä lukemattomista vuosisadoista huolimatta.




Kys: Toinen omalaatuinen antiikin alkemisti, joka oletettavasti saavutti kuolemattomuuden löydettyään filosofin kiven, on Nicolas Flamel. Mitä osaatte kertoa tästä?

Samael Aun Weor: No, Nicolas Flamel, suuri viisas alkemistimies kaiversi Pariisin Naisemme temppelin seinille loisteliaita symboleja, vertauskuvia alkemian eri tasoista. Hän tapasi rikastuttaa Eurooppaa löydöksillään ja silti hän pysyi köyhänä. Nicolas Flamel on ollut arvoituksellinen mies. Kuten on jo sanottu, hän elää tänä päivänä Intiassa vaimonsa Perrenellen kanssa. Hänellä on hallussaan ikuisen nuoruuden eliksiiri ja filosofin kivi. Moni saattaa ajatella, että se, mitä sanomme, on liioittelua. Ilmiselvästä tämän tyyppiset lausunnot ovat sen ympäristön ulkopuolella, jossa me olemme. Mutta totuus on totuus ja se täytyy kertoa hinnalla millä hyvänsä.

Samael Aun Weor: Moni saattaa ajatella, että se, mitä sanomme, on liioittelua. Ilmiselvästä tämän tyyppiset lausunnot ovat sen ympäristön ulkopuolella, jossa me olemme. Mutta totuus on totuus ja se täytyy kertoa hinnalla millä hyvänsä.

Kys: Tohtori, on myös sanottu, että Turkin tanssivat dervissit olivat myös suuria alkemisteja. Kerro meille, miten he työskentelevät ja mikä on alkemistisen työn tavoitteena?

Samael Aun Weor: Turkissa on 30 kuolematonta tanssivaa dervissiä. He tapaavat 20 vuoden välein tuossa maassa. He saavuttivat kuolemattomuuden alkemian tieteen kautta. Jokainen alkemisti on mutantti. Alkemistin kehon tulee käydä läpi kolme määrättyä tasoa. Ensimmäiseksi, uudelleeninkrudoituminen. Toiseksi, uudelleenvitalisotuminen. Ja kolmanneksi, mutaatio. Näin ollen jokainen todellinen alkemisti on mutantti. Me alkemistit tunnemme elämän tieteen. Ja se on hallussamme. Virallinen tiede ei tunne elämän tiedettä. Me tunnemme sen ja voimme tehdä itsestämme kuolemattomia.

SOSIOLOGIA

Kys: Kaikki meksikolaiset rakastavat härkätaisteluja, puhumattakaan potosinialaisista, jotka tuntevat suurta rakkautta tätä taidemuotoa kohtaan. Surullista kyllä, kukaan ei tiedä, mistä suuret kohtaukset härkien kanssa ovat alunperin saaneet alkunsa. On hyvä selventää saman tien, että härkätaito ei ole jotain mekaanista, vaan jotain ylimaallista.

Tohtori Samael Aun Weor, mitä valoa voit antaa meille tämän aiheen tiimoilta?

Samael Aun Weor: Totuuden nimessä meidän täytyy sanoa, että tämä taito on hyvin muinainen. Jo uponneen Atlantiksen Neptunuksen temppelissä järjestettiin härkätaisteluja. Tuona aikana 12 eläinradan merkkiä loistivat periferialla. Ihmisjoukot mietiskelivät kuninkaallista taidetta. Tässä on ainutlaatuista symboliikkaa. Oppipojat ovat todellisuudessa keihäsmiehiä. Kumppaneita edustavat lipunkantajat. Ja härkätaistelija on täydellinen symboli mestarista, joka on kyennyt tuhoamaan psykologisesta luonnostaan kaikki psykologiset viat, toisin sanoen eläimellisen egon.

Niinpä tämä taito on mahtava. Ennen härkätaisteluun astumista härkätaistelija, mahtavassa valopuvussaan, polvistuu nöyränä neitonsa edessä. Ei ole aiheetonta muistaa, että Jumala Neptunuksen muinaiset härkätaistelijat palvoivat aina Jumalaista Äitiään. Tällä tavalla kyseinen käytäntö on säilynyt perinteessä. Ja tämä tekee härkätaistelusta mahtavan työn.

Kys: Miten tavatonta ja mahtavaa onkaan se symboliikka, jonka olet antanut meille härkätaidosta, tohtori! Tahtoisimme teidän jatkavan selitystänne tästä aiheesta.

Samael Aun Weor: Härkäesoterismi on enteellistä. Jo menneiden aikojen suuret viisaat ihmiset kirjoittivat kauniita teoksia härkäesoterismista. Kiistämättä härkä symboloi eläimellistä egoa, toisin sanoen kokeellisen psykologian "minää", joka meillä kaikilla on sisällämme, joka on rypäs haluja, intohimoja, vihaa jne. jne. jne. Härkätaistelijan vaatteet ovat myös suuresti symbolistisia. Miekka esimerkiksi edustaa tahtoa, tahtoa, jota tarvitsemme hallitaksemme itseämme, kontrolloidaksemme eläimellisiä intohimojamme. Viitta edustaa painokkaasti sapienssia, viisautta. Ja yleisesti ottaen kaikki, mitä härkätaitoon liittyy, on syvästi vertauskuvallista. Härkäesoterismi johdattaa meidät viisauteen.

- Erittäin paljon kiitoksia, tohtori Samael Aun Weor. Vastauksenne ovat olleet vaikuttavia, kiinnostavia etenkin potosinialaiselle yleisölle. Toivottaen hyvää illanjatkoa, minä olen Aida Darliavski.

- Ja ennen kuin toivotamme hyvää illanjatkoa, lausumme katsojillemme esityiskutsun osallistua kokouksiimme, jotka käsittelevät kaikkia näitä tiedollisia kokonaisuuksia, paikkana Mariano Otero 626. Oikein hyvää illanjatkoa.

Samael Aun Weor: Hyvää yötä.

Itsetarkkailu on muutoksen avain

Kun hyväksymme, että meillä on psykologia, me tosiasiassa alamme tarkkailla itseämme. Kun alamme tarkkailla itseämme, niin kiistämättä ja tähän tosiasiaan nojaten, meistä tulee täysin erilaisia ihmisiä. - Samael Aun Weor


"Mitä tarvitaan on se, että tarkkailemme itseämme hetkestä hetkeen. Ihmiset hyväksyvät helposti sen, että heillä on fyysinen keho, sillä he voivat koskea sitä, he voivat fyysisesti nähdä sen. On kuitenkin monia, jotka eivät ymmärrä, että heillä on erityinen ja yksilöllinen psykologia.

Kun hyväksymme, että meillä on psykologia, me tosiasiassa alamme tarkkailla itseämme. Kun alamme tarkkailla itseämme, niin kiistämättä ja tähän tosiasiaan nojaten, meistä tulee täysin erilaisia ihmisiä.

Harjoittamalla psykologista itsetarkkailua - silmänräpäyksestä silmänräpäykseen, hetkestä hetkeen - löydämme omat psykologiset vikamme. Ne ilmestyvät meille spontaanisti tämän menettelyn kautta. Ja jos olemme hereillä ja valppaina kuin vartija sota-aikaan, silloin voimme havaita ne.

Kun löydämme vian, meidän on ymmärrettävä se kaikilla mielen tasoilla.

Vian ymmärtäminen tapahtuu meditaatiotekniikan kautta. Kyseisen vian syvällisen merkityksen selville saaminen ei kuitenkaan ole aloittelijan asia."

Onnellisuus on mahdollista vain egon hajottamisen kautta

Maan päällä ei voi olla rauhaa, jos kantamamme epäinhimilliset elementit ovat olemassa sisällämme. - Samael Aun Weor



"Totuuden nimessä kerron teille kaikille, että vaikka ihminen synnyttäisikin Sisäisen Olemuksen olemassaolon korkeammat kehot... niin jollei egoa poisteta, jollei egoa hajoteta, hänestä tulee Jumalaisen Äiti Kundalinin keskenmeno, toisin sanoen epäonnistunut tapaus.

Näin ollen katson, ettei Maan päällä voi olla rauhaa, jos kantamamme epäinhimilliset elementit ovat olemassa sisällämme. Tulee aina olemaan sotia, jos kannamme epäsopua sisällämme. Tulee aina olemaan nälkää ja lohduttomuutta, jos itsekkyyden elementit jatkavat olemassaoloaan psyykessämme. Tulee olemaan porttoloita ja kaiken tyyppisiä epäonnistuneita tapauksia, jos himo jatkaa olemassaoloaan sisäisesti.

Näin ollen sanomme täällä totuuden nimessä, että vain egon hajottamisen kautta on mahdollista saavuttaa onnellisuus... Olemuksen täyteys"

On olemassa kolmenlaista ravintoa: ruokaa, ilmaa ja vaikutuksia

Ruoka muuttaa muotoaan vatsan avulla. Ilma ja ruoka muuttuvat elimistölle elintärkeiksi toimintaperiaatteiksi. Ikävä kyllä, vaikutukset jäävät muuntamatta; ne jäävät mieleen sulattamattomina. - Samael Aun Weor



"Jos pidämme yllä sellaista käytöstä... sitä taipumusta, joka monilla veljillä on, että täytyy aina reagoida... se on minusta kamalaa, järjetöntä. He eivät hallitse omia psykologisia prosessejaan. Jos heitä tönäistään, he reagoivat. He reagoivat aina kaikkeen.

Älkää unohtako, että elämme maailmassa, ja että meille on tarjolla kolmen tyyppistä ravintoa. Ensimmäinen ravinto, sen jo tiedättekin: ruoka. Se on vähiten tärkeää - tämä vaikuttaa käsittämättömältä, mutta niin se vain on. Todiste sille, että se on vähiten tärkeää, on se, että pystymme elämään syömättä pitkiä aikoja, jopa kuukauden: Mahatma Gandhi kesti yli kolme kuukautta syömättä.

Tämä ruoka menee suusta sisään ja kulkeutuu vatsaan.

Toinen ravinnon tyyppi on ilma, hengitys. Se liittyy sieraimiin ja keuhkoihin. Pystyisimme tuskin elämään edes neljää tai kolmea minuuttia hengittämättä. Ihmiset kestävät normaalisti minuutin hengittämättä ja sitten he pyörtyvät. Harjoittelun tuloksena voisimme kestää esimerkiksi kaksi tai kolme minuuttia - tai neljä, mikä olisi kaiken huippu. Mutta ne ovat harvassa tai harvinaisia, jotka pystyvät elämään neljä minuuttia hengittämättä. Tämä osoittaa meille sen, että toinen ravinto on vielä tärkeämpää kuin ensimmäinen ravinto.

Viimeisenä tulee kolmas ravinto, joka on vieläkin tärkeämpää. Viittaan painokkaasti vaikutuksiin. Ellei ruoka pystyisi vaikuttamaan ihmiselimistöön, me emme kykenisi ravitsemaan itseämme - suolistomme ei toimisi, ei myöskään vatsamme, yleisesti ottaen me kuolisimme. Ellei ilma pystyisi vaikuttamaan keuhkoihin ja vereen, silloin se olisi hyödytöntä. Niinpä, rakkaat veljeni, tämä kolmas ravinto on vielä tärkeämpää, sillä kukaan ei voisi elää sekuntiakaan ilman vaikutusten ravintoa.

Nyt, jokaisen ravinnon täytyy läpikäydä muodonmuutos. Vatsan kanssa tekemisissä olevan ravinnon eli sen, mitä syömme, täytyy läpikäydä muodonmuutos. Tämä muodonmuutos on mahdollinen ruuansulatusjärjestelmän ansiosta. Hengitykseen liittyvän ravinnon muuntumisen välineenä on keuhkot. Mutta kolmatta ravintotyyppiä varten ei ole erityistä elintä. Ei ole vatsaa eikä keuhkoja, jotka kelpaisivat tähän tehtävään. Meidän täytyy luoda tuo kolmas elin.

Kaikki, mikä saavuttaa mielemme, saapuu vaikutusten muodossa. Te olette täällä kuuntelemassa minua. Näette miehen, joka puhuu teille mikrofonin välityksellä. Ja tämä kaikki yhdistyy vaikutelmaksi, joka saapuu mieleen. Kaikki elämän edesottamukset, kaikki tunnetilat ja intohimot, kaikki meitä ympäröivä, saapuu meihin vaikutusten muodossa. Ilma muuntuu keuhkojen avulla. Ruoka muuttaa muotoaan vatsan avulla. Ilma ja ruoka muuttuvat elimistölle elintärkeiksi toimintaperiaatteiksi. Ikävä kyllä, vaikutukset jäävät muuntamatta; ne jäävät mieleen sulattamattomina. Sulattamatta jääneistä vaikutuksista tulee uusia psyykkisiä keräymiä, toisin sanoen uusia "minuja". Ja tämä on äärimmäisen vakavaa.

Meidän täytyy sulattaa vaikutukset. Miten? Pohtikaamme hiukan: Olemuksen Ylivertaisen Tietoisuuden avulla. Tavallisesti vaikutukset saapuvat mieleen ja mieli reagoi vaikutuksiin. Jos joku loukkaa meitä, me reagoimme kostonhimolla. Jos joku tarjoaa lasin viiniä, me reagoimme halulla juoda. Jos vastakkaisen sukupuolen edustaja viekoittelee meitä, silloin tunnemme halua haureuden harjoittamiseen. Joka tapauksessa me aina reagoimme ulkoisen maailman vaikutuksiin. Ja se on hyvin huolestuttavaa.

Ihmisryhmissä olen nähnyt veljien vahingoittavan toisiaan. Yksi sanoo sanan ja toinen katsoo sen viittaavan itseensä ja reagoi väkivaltaisesti sanomalla pahemman sanan. Joskus se ei ole mitään erityisen rumaa. Se on hienovaraista, hyvin asiallista ja siihen liittyy hymy, mutta syvällä sisällään se kantaa väkivaltaisen reaktion kamalaa myrkkyä. Veljien välillä ei ole rakkautta. He ovat unohtaneet oman Olemuksensa! Ja he elävät yksinomaan egon maailmassa, reaktioiden maailmassa.

Kun unohdamme oman Olemuksemme, reagoimme väkivaltaisesti. Jos unohdamme Olemuksemme viinipullon läheisyydessä, päädymme humalaan. Jos unohdamme Olemuksemme vastakkaisen sukupuolen läheisyydessä, päädymme harjoittamaan haureutta. Jos unohdamme syvän sisäisen Olemuksemme loukkaajan läsnäollessa, päädymme loukkaamaan.

Huolestuttavinta elämässä on se, että unohtaa itsensä.

Näin ollen on tarpeellista muuntaa vaikutukset ja tämä on mahdollista tuomalla oma tietoisuutemme ulkoisen maailman erinäisten värähtelyjen ja mielen väliin. Kun tuomme sen, jota sanotaan tietoisuudeksi, vaikutusten ja mielen väliin, on ilmeistä, että vaikutteet muuntuvat korkeammanasteisiksi voimiksi.

Normaalisti vaikutukset koostuvat hyvin raskaasta vedystä, vety 48:sta. Kun tuomme tietoisuuden vaikutusten ja mielen väliin, vety 48 muuntuu 24:ksi, joka toimii Astraalikehon ravintona. Jäljelle jäävä erinomainen 24 puolestaan muuntuu vety 12:ksi, joka toimii Mentaalikehon ravintona - ja viimein vety 12, joka on niin erinomaista, muuntuu vety 6:ksi, joka toimii Kausaaliruumiin ravintona.

Mutta ellemme muunna vaikutuksia, niistä tulee uusia psyykkisiä keräymiä, 'minuja'."

Vaikutusten muuntaminen itsensä muistamisen kautta

Jos joku milloin tahansa loukkaa meitä puheellaan, emme saa unohtaa Olemustamme, emme saa antaa mielemme reagoida, emme saa antaa egomme toimia... - Samael Aun Weor



"On hyvin helppoa tuoda tietoisuus mielen ja vaikutusten, vaikutusten ja mielen, väliin.

Vastaanottaakseen vaikutukset tietoisuudella eikä mielellä, täytyy vain muistaa itsensä - tuolla määrätyllä hetkellä.

Jos joku milloin tahansa loukkaa meitä puheellaan, emme saa unohtaa Olemustamme, emme saa antaa mielemme reagoida, emme saa antaa egomme toimia - tai itserakkauden, tai ylpeyden, tai turhamaisuuden jne. Noina hetkinä vain Olemus saa olla meissä: meidän täytyy keskittyä Olemukseemme, niin että siitä tulee meidän Olemuksemme, Olemuksen ylivertainen tietoisuus, se, joka vastaanottaa vaikutukset ja sulattaa ne asianmukaisesti. Tällä tavoin vältämme noita kauheita reaktioita, joita kaikilla on, kun he kohtaavat ulkoisen maailman vaikutuksia. Tällä tavoin me muunnamme vaikutukset kokonaan."

Alkemian mysteerit, kuiva elohopea (ego)



Rakkaat Gnostiset toverit, pyydän teiltä ymmärrystä.

Rakkauden tulisi vallita kaikkialla; mutta jotta se vallitsisi, on tarpeellista hävittää psykologisesta luonnostamme ... "kuiva elohopea" ja "arseeni-rikki".

"Kuiva elohopea" ei ole mitään sen kummempaa kuin moninaisia psykologisia kerääntymiä, henkilöitymiä psykologisista vioista, joita kannamme sisällämme.

"Arsenikki-rikki" on myrkyllinen tuli, himokas tuli joka on tulosta vastenmielisestä "kundapuskuri"-elimestä... helvetillinen tuli, joka sijaitsee ihmisen atomistisissa helveteissä.

Niin kauan kuin emme poista luonnostamme kaikkea sitä, mikä on kuivaa elohopeaa ja arsenikki-rikkiä, on mahdotonta, että sydämessämme voi hyrskytä se, mitä kutsutaan rakkaudeksi!

Valitettavasti on monia vihittyjä, jotka eivät kiinnitä huomiota kuivan elohopean eivätkä arseeni-rikin poistamiseen. Ja tämä on huolestuttavaa. Sillä totuudessa ja todellisuudessa he polkevat paikallaan; he eivät toteuta sisällään minkäänlaista prosessia.

Rakkaat Gnostiset toverit! Minulle satelee kirjeitä kaikista maailman maista. Ikävä kyllä, tuskin kukaan puhuu minulle Egon hävittämisestä. Kaikki ne, jotka kirjoittavat minulle, kaikki ne, jotka kirjoittavat Patriarkaalisiin pääkonttoreihin... pyytävät parantumista, pyytävät voimia, pyytävät rahaa, pyytävät sosiaalista asemaa [gnostisessa] liikkeessä ja liikkeen ulkopuolella. Kukaan ei kuitenkaan pyydä ohjeita kuivan elohopean, eivätkä arsenikki-rikin hajottamisen suhteen. Tämä on murheellista, sillä tällä menolla ainoa, mitä totuudessa ja todellisuudessa tulemme löytämään Keski-Amerikan ja Etelä-Amerikan maista, on hyvä sato Hanasmusseneita, joilla on kaksinkertainen painovoimakeskus!

Niin paljon hamuttujen vihkimysten saaminen ei merkitse vapautumista. Joku voi vastaanottaa kaikki 8 tulen vihkimystä, mutta ellei näitä vihkimyksiä pätevöitetä, silloin se kaikki on hyödytöntä; ja kaikki nuo vihkimykset hallussaan ja jopa Sisäisen Olemuksen korkeammat olemassaolokehot valmistettuina, he tulevat kietoutumaan maanalaisiin mineraalivaltakuntiin, jossa heidät pelkistetään kosmiseksi tomuksi.

Hanasmussen on kaksinkertaisen painovoimakeskuksen omaava henkilö - tämä jo tiedetään. Sillä korkeampiin olemassaolokehoihin pukeutunut Olemus muodostaa jumalallisen persoonallisuuden - ja Egon kanssa se muodostaa toisen persoonallisuuden; "hanasmussenilla" on sisällään kaksi persoonallisuutta, toinen enkelimäinen ja toinen paholaismainen.

Näin ollen, rakkaat toverini, ei ole mitään järkeä hamuta vihkimyksiä, asteita, voimia jne. On tähdättävä Kristifioitumiseen ja se on mahdollista vain poistamalla psykologisesta luonnostamme psykologiset kerääntymät.

Olemme antaneet teille Vallankumouksellisen psykologian, teidän tulee tutkia tuota teosta syvällisesti ja ennen kaikkea elää se; olisi hyödytöntä tutkia sitä ilman että elää sitä. Olemme myös antaneet teille Suuren kapinan [ei suom.], jotta voitte tutkia sitä ja elää sen. Ja me olemme antaneet teille Kultakukan Mysteerion [ei suom.], joka yhdistettynä kahteen jo mainittuun kirjaan muodostaa erityislaatuisen kolmikulmion. Näiden kirjojen avulla voi hajottaa Egon - (sillä edellytyksellä, että harjoittaa niissä olevia opetuksia).

Näin ollen, arvoisat toverini, on välttämätöntä kuolla luodakseen. Syvästi tuskissani näen, etteivät toverit halua kuolla (psykologisesti) Ja mitä näen kaikkien täällä läsnäolevien (tilasta), heillä menee erittäin huonosta, sillä he ovat hyvin vahvasti elossa (egossa). Ainoa tapa, jolla Kristus kykenee ylösnousemaan teissä kaikissa on se, jos kykenette saavuttamaan Egon, "minän", "minun itseni" radikaalin kuoleman.

Mitä tulee tilaan... jossa olette: te olette vain koneita erinäisten psykologisten kerääntymien palveluksessa. Korvaamattomia koneita luonnon taloudenhoidon kannalta. Jokainen ihmiskone kokoaa kosmisen energian määrättyjä tyyppejä ja alityyppejä, jotka muuntuvat ja välittyvät sitten edelleen Maapallon sisäisille tasoille... tämä palvelee luonnon ekonomiaa: luonto tarvitsee näitä voimia, joita me tiedostamattamme kuljetamme.

Kun jollakulla on aikomuksena työskennellä 9. sfäärissä [seksuaalialkemian parissa] luodakseen Sisäisen Olemuksen korkeammat olemassaolokehot, koko luonto yhdistää kaikki voimansa, tavoitteenaan johdattaa noviisi [vihkimyskokelas] harhaan. Se on ilmeistä, kun aloitamme työskentelyn... Kyklooppien Ahjossa [seksuaalialkemia], me tosiasiassa hyökkäämme luonnon ekonomiaa vastaan, eikä "hän" ei voi sietää sitä, että pakenemme hänen kynsistään. "Hänellä" [luonnolla] on suunnattomia voimia, omaan kehoomme asennettuina, nimenomaan puolustautumiseksi meidän "ylimielisyyttämme" vastaan!

Egojen hävittäminen ja Äiti Kundalini



Koska saavutin erinomaisia tuloksia työskentelystä Jumalaisen Äiti Kundalinin kanssa, sanoin itselleni: "Tämä on oikea järjestelmä egojen hajottamiseksi."

Ja minä jatkoin työskentelyä Jumalaisen Äiti Kundalinin kanssa eri egojen suhteen, toisin sanoen erilaisten psyykkisten keräymien suhteen. Ja psykologisen itsetarkkailun aistin kautta pystyin todistamaan itselleni, miten Hän toimi ja miten Hän tuhosi, niin ainutlaatuisella tavalla, erilaiset epäinhimilliset elementit, joita kannamme sisällämme.

Polku egojen hajottamisen saavuttamiseksi saavutetaan siis Jumalaisen Äiti Kundalini Shaktin avulla.

Teille puhuu nyt vain ja ainoastaan Olemus

Ajatukseni eivät saa alkuaan minkään egon pohjalta, sillä minulla ei ole egoja. Teille puhuu suoraan Olemus, ja siinä kaikki. - Samael Aun Weor



...Silloin meidän täytyy rukoilla Devi Kundalinia, jotta tämä hävittäisi tämän tai tuon virheen.

Puhun teille psykologisen kokemuksen pohjalla seisten. Kärsin 30 vuotta erittäin paljon hajottaessani esimerkiksi psykologisia vikoja psykologisen kuun näkyvältä puolelta. Ja kärsin myös paljon työskennellessäni psykologisen kuun piilossa olevan osan kanssa. Mutta minä saavutin sen! Totuuden nimessä, minulla ei ole enää epäinhimillisiä psyykkisiä keräymiä. Juuri nyt teille puhuu Olemus ja vain ja ainoastaan Olemus. Ajatukseni eivät saa alkuaan minkään egon pohjalta, sillä minulla ei ole egoja. Teille puhuu suoraan Olemus, ja siinä kaikki.

Henkilöhahmon merkityksettömyys: minun surullinen hahmoni

Kaltaisellani inhimillisellä henkilöhahmolla ei ole oikeasti mitään arvoa, jota voisi kannattaa, sillä henkilö on henkilö ja jotain ohimenevää. - Samael Aun Weor



Tässä videossa hän selittää, mitä hän kokee hänelle lahjoitetusta maalauksesta suhteessa persoonallisuuteen.
"Aploodit taiteilijalle...

Kiistämättä olen liikuttunut tästä mahtavasta taideteoksesta. Ilmiselvästi se, joka maalasi tämän kuvan, osoittaa olevansa todellinen taiteilija sanan todellisessa merkityksessä.

Kuitenkin suorasanaisesti ja Totuuden nimessä - vaikka hän onkin veli ja suurenmoinen taiteilija ja arvostan hänen vaikuttavaa sivellintään ja kaunista maalaustaan, joka on asetettu tänne kaikkien nähtäville - sanon seuraavaa:

Koska ihmispersoonalla - tai kaltaisellani inhimillisellä henkilöhahmolla - ei ole oikeasti mitään arvoa, jota voisi kannattaa, sillä henkilö on henkilö ja jotain ohimenevää; lähtien siitä, että ainoa todella tärkeä asia on Sisäinen Olemus; lähtien siitä, että pidän itseäni "Totuuden nimenä" [totuudellisena ihmisenä] enkä [sano tätä] "ylpeän nöyryyden" vuoksi - valittelen sitä, että tuon suurenmoisen veljen tuollaiset suuren taiteilijan piirteet on keskitetty maalaamaan jotain, mikä ei ole maalaamisen arvoista. Pitäisin yksinkertaisesti parempana, että Toverit omistautuisivat täydesti työskentelemään "itsensä" kanssa (psykologiselle työlle), Egon hävittämiselle, "Minän" tuholle.

Joka tapauksessa ihailen yhä tämän taiteilijan siveltimen jälkeä - sillä sitä hän on (taiteilija) ja sitä emme voi kumota. Kuitenkin toistan: on häpeä, että sellainen loistokas sivellin on omistettu maalaamaan minun murheellinen hahmoni. Siinä kaikki."

Hyväntekeväisyydestä

Jokaisen tulisi ymmärtää, että meidän on palveltava koko tätä kärsivää ihmiskuntaa ilman erottelua rodun, sukupuolen, heimon, kastin tai värin perusteella. - Samael Aun Weor

Ote Mestari Samael Aun Weorin puheesta Gnostisen Liikkeen konferenssissa Guadalajarassa vuonna 1976.

"Meidän tulisi ymmärtää miten välttämätöntä on oppia rakastamaan! Jokaisen tulisi ymmärtää, että meidän on palveltava koko tätä kärsivää ihmiskuntaa ilman erottelua rodun, sukupuolen, uskontunnustuksen, yhteiskuntaluokan tai ihonvärin perusteella. Missä meidän rakkautemme silloin on, kun emme osaa tehdä hyväntekeväisyyttä?

Me julistamme mutta me emme harjoita! Tämä on surkuteltavaa. Tässä asiassa pitäisi vallita spontaanius, luonnollisuus, ymmärtämys. Egolla on äärimmäisen ilmeinen taipumus tehdä suunnitelmia, suunnitelmia ja lisää suunnitelmia. Minä saan käsiini tuhansia suunnitelmia, jotka ilman epäilystä tulevat päätymään roskakoriin! Minä en halua suunnitelmia, haluan tekoja ja ainoastaan tekoja!

On niitä, jotka suorittavat hämmästyttäviä taloudellisia laskelmia, mielen mestarijonglöörejä... ikään kuin laskelmien teko olisi sydämen asia. Sydän on se, mitä todella tarvitaan! Silloin kun on sydäntä, ei enää riitä pelkkä laskelmointi.

Oikeasti tarvitaan Fransiskus Assisialaisia tai perulaisen Martin Porraslaisen kaltaisia pyhimyksiä, jotka itse asiassa pitivät itsensä erossa hyväntekeväisyydestään. Nämä pyhimykset eivät suorittaneet taloudellisia projekteja luodakseen hyväntekeväisyyttä. Se tuli heidän sydämestään spontaanilla ja puhtaalla tavalla.

Jopa nyt voimme nähdä tuon pyhimyksen Martin Porraslaisen kulkemassa korinsa kanssa ovelta ovelle keräten leipää ja vaatteita toimittaakseen niitä tarvitseville.
Jopa nyt voimme nähdä hyvän Fransiskuksen, veljemme Fransiskus Assisialaisen toimittamassa hyväntekeväisyyttä ovelta ovelle.

Mutta... ne, jotka ovat luoneet Instituutin tiettyihin paikkoihin, eivät tiedä tätä. Käy ilmi, että se tuottaa heille vaivaa. Käy ilmi, että he ovat luuydintään myöten täynnä itserakkautta. Käy ilmi, että heidän ylpeytensä on kasvanut sietämättömäksi ja niin he epäonnistuvat!

Mitä todellisuudessa tarvitaan on SE, mitä sanotaan RAKKAUDEKSI!

Ellei rahaa ole, silloin kuljemme ovelta ovelle pyytäen avokätisiä antamaan almuja. Toverit! Teemmehän työtä konkreettisten tulosten parissa, selkeästi ja varmasti.

EI ENÄÄ TEORIOITA!!! EI ENÄÄ SUUNNITELMIA!!! MENKÄÄMME ASIAN YTIMEEN... TEKOIHIN!!!"

Pyhä tuli

Nyt on ainoastaan sopivaa, että sytytämme rakkauden tulen sydämissämme. Hengen liekkiä täytyy kiihdyttää rakkauden loistokkaalla tulella. - Samael Aun Weor



Mieleemme muistuu Huehueteotl, Tulen Jumala, teurastettu karitsa, joka poistaa maailman synnit. Huehueteotl on tuli. Hän on INRI. Ja tuli palaa kaikessa, mitä on, mitä on ollut ja mitä tulee olemaan.

Kosmisen Kristuksen ristille on kirjoitettuna sana INRI. Ignis Natura Renovatur Integra. Tuli Luonnon Lakkaamatta Uudistaa. INRI on Kosminen Kristus. INRI on Tuli.

Tulitanssit olivat todellisuudessa ainutlaatuisia Anahuacin muinaisessa maassa. Olette jo nähneet näytteitä siitä, mitä nuo pyhät tanssivat ovat.

Kukaan ei todella tunne Tulta. Jos esimerkiksi raapaisemme tulitikun, ilmestyy tuli. Monet ajattelevat, että tämä johtuu kemiallisesta palamisesta, ja he ovat väärässä: tuli ei ole palamisen tulosta. Kun raapaisemme tulitikun, tapahtuu niin, että siihen lukittu piilevä tuli tulee esille. Se on nyt vapaa ilmaisemaan itseään. Mutta käsi, joka raapaisee tulitikun, tarvitsee tulta liikkuakseen. Ja sen jälkeen kun tulitikku on kulunut loppuun, tuli jatkuu. Niinpä tuli on se, mikä on, mikä on aina ollut ja mikä tulee aina olemaan!

Tulessa on astraalinimikirjoitus. Tulen astraalinimikirjoituksen tunteminen kiinnostaa meitä syvästi. Ilmiselvästi kyseinen nimikirjoitus on Intiimi Kristus, Kosminen Kristus. Tulien Tuli, Liekkien Liekki, on Kristus, on Logos, on Sana.

Tuli on ristiinnaulittuna Maapallolla. Jos lyömme kiveä teräsesineellä, näemme tulen ilmestyvän.

Ja Tuli saa aikaan elämää. Tuli on voimien voima. Tuli on elämä itse. Me tulemme olemassaoloon tulen ansiosta. Ja me lakkaamme olemasta kun elämän tuli poistuu. Kaikki elämän ja kuoleman prosessit ovat olemassa tulen ansiosta.

Ymmärrätte nyt, miksi Huehueteotlia, Tulen Jumalaa, palvottiin niin paljon. Ymmärrätte nyt, miksi rituaalisia tulitansseja tanssittiinmuinaisen Meksikon maalla. Tuli on aina kunnioituksen arvoinen.

Ymmärrätte nyt, vastaavuuksien kautta, myös sen, miksi Parsis palvoi tulta. Ymmärrätte nyt, miksi vestaalit sytyttivät aina Tulen muinaisessa Roomassa.

Toverit, nyt on ainoastaan sopivaa, että palaamme Tulikulttien pariin. Nyt on ainoastaan sopivaa, että sytytämme rakkauden tulen sydämissämme. Hengen liekkiä täytyy kiihdyttää rakkauden loistokkaalla tulella.

Ystävät, muistakaa, että tunnus-sanamme on THELEMA (tahdonvoima)! Vain Adamin ja Evan eroottisen yhteyden välityksellä voi liekki ilmestyä sisällämme, tässä ja nyt. Ikuista rauhaa!

13. taivas

Monet olennot Anuhacin muinaiselta maalta saivat luvan vetäytyä kosmiselta tasolta ja lykätä työtään kohti itseoivallusta muuttuneen maapallon kultaiseen aikakauteen saakka. - Samael Aun Weor


On paljon, mitä voimme oppia kaikista noista koodikirjoituksista. Muinaisina aikoina, sanoo traditio, lapset, joita ei oltu kastettu, jotka kuolivat viattomuuden tilassa - koska tällä tavoin asiat ilmaistiin myös Anahuacin maassa - astuivat 13. taivaaseen. Meidän täytyy ymmärtää tämä täsmällisesti.

Ne, jotka ovat poistaneet egon, mutta eivät ole luoneet Olemuksen olemassaolon korkeampia kehoja, voivat vetäytyä kosmiselta tasolta ja astua Aeon 13:nteen - tällä kertaa ilmaisten asian Pistis Sofian kielellä.

Nuo sielut, muinaisessa Meksikossa sanottiin, pystyivät palaamaan tulevaisuudessa, sen suuren katastrofin jälkeen, joka on kohtaamassa meitä. Siksi ei ole outoa, että monet olennot Anuhacin muinaiselta maalta saivat luvan vetäytyä kosmiselta tasolta ja lykätä työtään itseoivallusta kohti tulevan muuttuneen maapallon kultaiseen aikakauteen saakka.

Meksikon käärmekulttuuri

Ne, jotka tietämättömyydessään ajattelevat, että esi-isämme Anahuacista palvoivat pyhänkuvia, ovat erehtyneet täysin... - Samael Aun Weor



Ystävät.

Viisaus, joka kukoisti muinaisessa Meksikossa on samaa kuin Egyptin. Se on samaa kuin vuosituhantisessa Intiassa, Veedojen pyhässä maassa. Se on samaa kuin Samotracian, Troijan, Rooman, Kartagon. Ne, jotka tietämättömyydessään ajattelevat, että esi-isämme Anahuacista palvoivat pyhänkuvia, ovat erehtyneet täysin, koska Meksikolla on kulttuuri, joka on ainutlaatuinen ja loistokas, joka sai alkunsa kaikkein muinaisimmilta ajoilta.

Meksiko olisi erittäin hyvin voinut valloittaa Euroopan opettaakseen sille Solaarista Oppia, tuodakseen sen korkeammalle sivistystasolle.

Tekijänoikeuksista - Olen kerjäläinen smokkitakissa



...Vicente Marquezista jaloine tavoitteineen julkaisutoiminnan tiimoilta, että minulle maksettaisiin tekijänoikeuksista: tämä vaikuttaa minusta erinomaiselta ajatukselta! Totuuden nimessä minun on kuitenkin sanottava yksi asia: en ole milloinkaan vaatinut sellaisia oikeuksia. Olen kirjoittanut yli 70 teosta... (aploodit) Sormet käsissäni, kuten voitte nähdä, ovat lähes täydellisesti tuhoutuneet; ja tulen jatkamaan kirjojen kirjoittamista ja sinä päivänä kun sormistani ei ole enää kirjoittamaan niin paljon näppäimistöllä, tulen käyttämään varpaitani näppäilyyn. (aploodit)

Tänään, nyt ja ikuisesti rakkaat toverit, minä kieltäydyn, olen kieltäytynyt ja tulen ikuisesti kieltäytymään kaikista tekijänoikeuksista (tekijänpalkkioista) - haluan ainoastaan, että näitä kirjoja myytäisiin halvalla, niin että ne olisivat köyhien saatavilla, kaikkien niiden saatavilla, jotka kärsivät ja valittavat... (aploodit) niin että kaikkein epäonnisimmat kansalaiset kykenisivät hankkimaan näitä kirjoja niillä muutamalla pesolla, jotka heillä on taskussaan... ja siinä kaikki.

Todellisuudessa ja totuudessa minulla ei ole mitään osinkoja; en kaipaa mitään vastineeksi kirjoistani. Se, joka haluaa julkaista ne, voi tehdä niin koko tämän kärsivän ihmiskunnan hyödyksi... (aploodit)

Toverit. En ole vaatinut enkä suunnittele koskaan vaativani mitään palkkaa. El Salvadorin tasavallassa Mestari Garggha Kuichinesille ja minun merkityksettömälle henkilölleni, joka ei ole minkään arvoinen - no, en antaisi itselleni pesoakaan - on osoitettu palkka! Todellisuudessa ja totuudessa en kuitenkaan halua palkkaa. Olen kerjäläinen smokissa ja elän yleisön hyväntekeväisyyden varassa. (aploodit)

Ainut asia, joka kiinnostaa minua, on näiden opetusten toimittaminen kaikkiin maailman kolkkiin tekemättä erotusta rodun, sukupuolen, uskontunnustuksen, yhteiskuntaluokan tai ihonvärin perusteella. Ottakoon koko ihmiskunta vastaan tämän opetuksen... ja siinä kaikki! (aploodit)

Ikuista rauhaa!

Olen kanssanne hengessä ja totuudessa

On tullut aika, jolloin meidän tulee keskittyä tuntemaan itsemme syvällisesti... suunnattoman... syvästi! Ymmärretty?!
- Samael Aun Weor




Tämä luento on tarkoitettu ennen kaikkea inspiraatioksi Gnosiksen hakijoille, niille, jotka todella tarvitsevat apua, sillä se, joka puhuu on Logos Samael. Kuten voit kuulla, hän ei kuulosta "suloiselta" tai "rakastettavalta", hänen äänensävynsä on painokas ja totuudellinen... ja sitä Ego vihaa. Puheessa vilahtaa käsitteet Avatar ja Maitreya Buddha, lue näistä termeistä tarkemmin tästä linkistä.
Harjoittakaa, ettehän väsähdä! Pyydän, anon teitä... harjoittakaa! On kiireellistä, että harjoitatte, jotta kykenisitte näkemään, koskemaan ja hengittämään TODELLISUUTTA eli Korkeampia Maailmoja. On jätettävä teoriat, mentävät asioiden ytimeen, tosiasioihin. Harjoituksiin, arvoisat veljet, harjoituksiin, toistan HAR-JOI-TUKSIIN!

Suuri valtaosa tovereista on tuhlannut aikaansa: teoretisoiden, teoretisoiden ja vain teoretisoiden! VALTAISIA, SUUNNATTOMIA kirjastoja... mitä varten? Valtava määrä niteitä ja kuitenkaan oppilasparoilla ei ole [sisäisiä] kykyjä, he eivät osaa matkustaa Astraalikeholla, he eivät ole koskaan puhuneet Mestarin kanssa - milloinkaan he eivät ole kyenneet - IKINÄ- puhumaan kasvotusten Elohimin kanssa. Tämä on hyvin surullista, se tila, josta he löytävät itsensä, päät TÄYNNÄ teorioita ja hämmennystä eikä mitään muuta.

Teidän on tarpeellista harjoittaa, arvoisat lähimmäiset. Teoriaa? Ei, se on vain hyödytöntä ajanhukkaa. Olkaa käytännöllisiä. Omatkaa paljon uskoa, älkää lopettako näitä harjoituksia, joita olemme antaneet teille.

Tietäkää, että minä, Samael Aun Weor olen teidän Avatarinne! Minä olen teidän Maitreya Buddhanne! Olen laskeutunut korkeammista maailmoista opettamaan teitä, auttamaan teitä, olen kanssanne - kutsukaa minua kun tarvitsette minua. Ei maksa teille vaivaa keskittyä minuun intensiivisesti ja sitten kutsua minut esiin! [Hän viittaa Logokseen, ei fyysiseen henkilöön.] Voitte kutsua minut mielessänne, niin että voin suostua kutsuunne - silloin voin auttaa teitä intensiivisesti! Olen halukas auttamaan teitä, haluan herättää teidät, haluan valaista teidät!! Ymmärretty?!

Tietäkää, etten ole laskeutunut korkeammista maailmoista tuhlaamaan aikaa! [Laskeutumisellaan hän viittaa Logos "Samaeliin".] Olen laskeutunut tänne auttamaan teitä, olen laskeutunut korkeammista maailmoista työskentelemään kanssanne, palvelemaan teitä! Olen ystävänne, tosi veljenne, joka kunnioittaa teitä kaikesta sydämestään!

On tarpeellista, että teillä on uskoa minuun. Näiden opetusten, joita olette vastaanottamassa meiltä... täytyy levitä kaikkialle maailmaan, veljet. On tullut aika, jolloin meidän on heittäydyttävä taisteluun näiden opetusten kera. On tullut aika, jolloin meidän tulee keskittyä tuntemaan itsemme syvällisesti... suunnattoman... syvästi! Ymmärretty?!

Ette ole yksin! Ette ole yksin! Toistan, olen kanssanne! Hengessä ja Totuudessa. Kuulkoot vuosisadat sen! Aikakaudet kuunnelkoon sitä! Olen kanssanne hengessä ja totuudessa. Olen hyvin lähellä teitä. Joka kerta kun ajattelette minua, olen kanssanne; ja tulen olemaan kanssanne Aikojen Tuhoutumiseen saakka.

Jatkakaa eteenpäin, URHEASTI, TAHDONVOIMALLA, SINNIKKYYDELLÄ....!!"